Naisten osaaminen näkyväksi politiikassa

Suomalaisen Naisliiton Helsingin yhdistyksen perinteinen ajankohtaisseminaarikokosi perjantaina 8.2.2019 Helsingin yliopiston kielikeskuksen juhlasalin täyteen naisia, jotka olivat tulleet kuulemaan, miten suomalaisnaisten osaaminen näkyy  nykypolitiikan kentällä. Seminaarin järjesti Suomalaisen Naisliiton Helsingin yhdistys ja siihen osallistui eri puolilta maata tulleiden naisliittolaisten lisäksi Eurooppanaisia.. 

”Suomi ollut edellä kävijämaa koko itsenäisyytemme ajan paitsi Euroopassa myös kansainvälisesti”, aloitti Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä puheenvuoronsa maamme poliittisesta tasa-arvosta. ”Suomessa naisten osuus politiikassa on nykyään yli 40 prosenttia, muissa EU-maissa 20 prosenttia. EU-parlamentissa 13 suomalaismepistä jopa kymmenen on naisia.”

Tilanne ei ole kuitenkaan edennyt sormia napsauttaen. Edistys on ollut hidasta, ja se on tapahtunut sysäyksittäin.

Ensimmäisen kerran naiset pääsivät eduskuntaan vuonna 1907, jolloin heitä valittiin 19. Seuraavina vuosikymmeninä heidän määränsä jopa pieneni, esimerkiksi vuonna 1930 vain 11 naista valittiin. Ensimmäinen kasvurysäys tapahtui sota- ja jälleenrakennusvuosina1940–50, toinen 1970-luvulla, kun suuret ikä-luokat tulivat äänestysikään. Kolmannen kerran naisten osuus lisääntyi vuonna 1983, Kekkosen kauden jälkeen, ja neljännen kerran vuonna 1991, jolloin naisten osuus nousi yli 41 prosentin..

Nykyään naisia eduskunnan 200 edustajasta on 83 eli 43 prosenttia. Enemmänkin heitä voisi olla, sillä Jokisipilän mukaan naiset äänestävät nykyään miehiä aktiivisemmin.

Räikeimmin naisten aliedustus näkyy nykyhallituksessa, jossa on 17 ministeriä ja heistä naisia vain kuusi. Eduskunnan 11 ryhmäpuheenjohtajasta on kolme naista, valiokuntien 16 puheenjohtajasta kahdeksan.

”Suomessa ei ole rakenteellista epätasa-arvoa, vaan se liittyy poliittiseen kulttuuriin”, Markku Jokisipilä totesi. ”Liioin lainsäädännöllisiä esteitä naisten valitsemiselle ei ole ollut.”

Miehisimmäksi puolueeksi puhuja mainitsi keskustan, jonka kansanedustajista miehiä on lähes 80 ja kuntavaaliehdokkaistakin 70 prosenttia. Myös perussuomalaiset ovat suomalaisten miesten puolue varsinkin kuntatasolla. SDP on sen sijaan naisenemmistöinen ja ollut tärkeä sukupuolten poliittisen tasa-arvon edistäjä eduskuntauudistuksesta alkaen. Kokoomus on taas ollut ensimmäisenä nostamassa naisia poliittisiin virkoihin, vasemmisto merkittävä nostaessaan heitä merkittäviin poliittisiin tehtäviin. Vihreät eroavat sukupuolirakenteeltaan muista puolueista siinä, että sillä on eniten toimivia naisia eduskunnassa.

Esitelmänsä lopuksi Markku Jokisipilä pohti myös politiikan tulevaisuutta ja kertoi olevansa huolestunut miesten kasvavasta aliedustuksesta korkeammassa koulutuksessa. Tämä muuttaa yhteiskunnallista keskustelua ja vaikuttaa äänestämiskäyttäytymiseen.

 

”Jos naisten eteneminen politiikan kentillä on ollut hidasta, vielä hitaampaa on ollut nousu politiikan huipulle”, tutkija Johanna Mäkelä totesi puheenvuorossaan naisministerien tasapainoilusta eri vaatimusten rajapinnoilla.

Itsenäisyytemme aikana Suomessa on ollut 1 126 ministeriä, joista naisia 56. Väitöstyötään suunnittelevaa Johanna Mäkelä alkoi kiinnostaa, missä nämä naiset ovat. Ja miksi ministeri Jutta Urpilainen muistetaan verkkosukistaan eikä työstään valtiovarainministerinä.  

”Haastattelin 18 ministeriä ja/tai puolueensa puheenjohtajia, millaisia henkilökohtaisia kokemuksia heillä on poliittisesta johtajuudesta. Yhteistä heille oli, että he kokivat olevansa uranuurtajia, esikuvia, ylpeitä saadessaan toimia tehtävissään ja myös saavutuksistaan. Esikuvana heillä on esikuvana Miina Sillanpää, joka ei koskaan sanonut ´minä en osaa´, vaan vaikeimmissakin tilanteissa ´minä yritän´.” 

Haastatteluissa nousi esiin myös yksityisyys ja julkisuus ja niiden ero.

 ”Poliittinen johtaja saa asemansa vuoksi aina asiajulkisuutta, mutta naispoliitikko eri tavoin kuin mies”, tutkija tiivisti tuloksia, ”Nainen joutuu miettimään miestä enemmän työn ja yksityiselämän eroa. Hänen ulkonäköönsä ja pukeutumiseensakin kiinnitetään huomiota. Myös ikärasismi nousi esille ja se, ettei kokemusta arvosteta. Tila on otettava haltuun aina uudelleen.”

 

Kun nainen puhuu kaupungin valtuustossa, saatetaan nauraa päälle, Helsingin kaupungin valtuutettu Veronika Honkasalo aloitti ja lisäsi: ”Valtuustokeskustelussa sivuutetaan usein naisen ääni.”

Silti Veronika Honkasalo ei vaikene – ei ennen eikä nyt, vaikka sitä häneltä vaaditaan, jotta vihaa ja vihapuhettakin olisi vähemmän.

”Olen vasemmistolainen feministi, joka puolustaa ihmisarvoa. Se on yhdistelmä, joka herättää some-raivoa ja johon on vain totuttava.” 

Veronika Honkasalo kertoo heränneensä 20-vuotiaana epätasa-arvoon. ”Liityin Naisasialiitto Unioniin, jonka ykkösasioita oli – ja on edelleen – palkkaepätasa-arvo.” Toinen käänteentekevä tapahtuma oli eduskuntavaalit 2011, jolloin hän aktivoitui poliittisesti. ”Kantaa ottamattomuus tuntui vahvalta poliittiselta viestiltä, jollaista en halunnut lähettää”, hän kirjoittaa tuoreessa kirjassaan Toivon politiikka.

”Vaikka aikakautemme on monella tapaa lohduton, haluan kirjassani kertoa toivosta, joka panee minut ja monen muun työskentelemään paremman tulevaisuutemme eteen.”

Veronika Honkasalo on vankka hyvinvointivaltion ja sukupuolten tasa-arvon kannattaja. ”Kun miehiä suositaan ja koulutusta leikataan, meitä universaaleja hyvinvointivaltion ajajia tarvitaan.”

Myös arvokas vanhuus on asia, josta pitäisi puhua enemmän ”Tässä on kysymys naisten tekemästä, josta haetaan voittoja”, Veronika Honkasalo painottaa ja kysyy: ”Mitäs jos omaishoitajat päättäisivät mennä lakkoon?”

 

Myös kansanedustaja Elina Lepomäki oli huolissaan suomalaisesta naisesta.: ”Suomessa jako miesten ja naisten ammatteihin on suurinta maailmassa. Naiset omistajina ja liike-elämässä ovat hännillä Euroopassa ja koko maailmassa. Naisten tulot putoavat myös pysyvästi, kun ensimmäinen lapsi syntyy. Miehillä ei vastaavaa muutosta näy.”

Syyksi tähän puhuja totesi sen, että Suomessa on vähemmän mahdollisuuksia ostaa kotipalveluja kuin esimerkiksi Keski-Euroopassa. Täällä on vaikeaa sovittaa esimerkiksi lasten päiväkodista hakemista 8 tunnin työpäivään. Suomessa on myös poikkeuksellisen korkea veroaste.

Lääkkeeksi markkinaliberalistina tunnettu Elina Lepomäki ehdotti Suomen uudistamista niin, että ihminen saa enemmän päätäntävaltaa niin omiin kuin yhteiskunnan asioihin. Eikä tämä päde vain naisiin, vaan molemmille – niin naisille kuin miehille – on annettava tilaa. Samoin iäkkäille. 

”Mitä iäkkäämpiä naiset ovat, sitä vähemmän heitä näkyy vähemmän työelämässä”, puhuja totesi ja lisäsi kuulijoiden iloksi: ”Iäkkäiden kapinaa tarvitaan.” 

 

”Suomessa on todellakin ikärasismia”, europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari yhtyi nuoremman naispoliitikon väitteeseen. ”Sitä samoin kuin ulkonäkörasismiakin meillä on enemmän kuin esimerkiksi EU-parlamentissa, jossa on huomattavasti vanhempia edustajia. Suomessa ihannoidaan nuoruutta.”

”Minulle on myös sanottu, että olen yhtä juntin näköinen kuin Angela Merkel”, 40 vuotta politiikassa vaikuttanut nainen kertoi. ”Olen ottanut sen kohteliaisuutena”.

Jo nuorena, parikymppisenä Liisa Jaakonsaari kiinnostui politiikasta. Sysäyksen antoi äidin vakava sairaus, josta koko perhe kärsi.

”Tuolloin opin, että ihmisen elämää voidaan hoitaa yhteisillä päätöksillä.”

Tämän päivän tärkeiksi sukupolvipäätöksiksi Liisa Jaakonsaari nosti ihmiskaupan, joka loppuu vasta kun Eurooppa sen kieltää. Toinen on vanhusten hoito, josta on vuosikaudet vaiettu, koska se ei ole ollut poliittisesti tärkeä. ”Nyt uutisointi on herättänyt ihmiset, ja toivon, että nuoriso nousisi vaatimaan vanhusten hoidon kohottamista. 

Yleisökysymykseen, mitä ominaisuuksia menestyvältä naispoliitikolta vaaditaan, työministerinä Lipposen hallituksessa ollut Liisa Jaakonsaari vastasi napakasti:  

”Naispoliitikolla pitää ennen kaikkea olla pönttökestävyyttä. Hänen on hallittava olennainen, siedettävä kriisiä ja vietävä asioita eteenpäin.”

Hyvänä esimerkkinä europarlamentaarikko mainitsi sosiaaliministeri Miina Sillanpään, joka otti esille yksinäisten naisten/äitien ongelmat. ”Miinalla oli tapana mennä iIllallisilla istumaan rikkaimman miehen viereen, jolta pyysi apua yksinäisille äideille. Yhtenäkin iltana hän sai lehmän ja sian.”  – Teksti: Maija Kauppinen.

 

Lisätietoa:

Liisa Jaakonsaari: Tarkoitus: elämää ja politiikkaa 40 vuotta. Kirjapaja 2018

Markku Jokisipilä: Hitlerin kopla. WSOY 2017

Veronika Honkasalo: Toivon politiikka. Into Kustannus 2014

Elina Lepomäki: Vapauden voitto. Otava 2018

Johanna Mäkelä: Naiset politiikan huipulla - sukupuolittunut viestintä ja johtajuus.

  Väitöstutkimus Tampereen yliopisto 2018

 

 


 


  • 8.2.2019
< Maaliskuu 2019 >
Ma Ti Ke To Pe La Su
25262728010203
04050607080910
11121314151617
18192021222324
25262728293031
01020304050607