Lukupiiri Minnan salonki

Tiistaina 13.lokakuuta alkoi yhdistyksen lukupiiri Minnan salonki. Ensimmäisenä kirjana oli Riina Katajavuoren Männistön Muorin Venla.

Lokakuussa 2015aloitti Suomalaisen Naisliiton Hämeenlinnan yhdistyksen lukupiiri Minnan salonki. Ensimmäisessä tapaamisessa sovittiin myös salongin toiminnasta: Se kokoontuu jäsenten kodeissa ja osanottomaksu on viisi euroa/ilta. Salongin alussa juodaan kuppia kahvia/teetä noudattaen Naisten Ääni -lehden päätoimittajan Maikki Fribergin ohjetta: ”Ei jaksa laulaa, jos ei ensin kasta kaulaa”. Toisena periaatteena on, että illan emäntä hoitaa kahvitarjoilun kera nisun (vain yhtä lajia) ja ohjaa kahvirahat yhdistyksen tilille.Salonkiin osallistuminen ei edellytä kirjan lukemista, mutta helpottaa keskusteluun osallistumista.

Ensimmäisenä Minnan salongin kirjana oli Riina Katajavuoren Männistön Muorin Venla. Sen valinnut Maija Kauppinen esitteli kirjan, minkä jälkeen sana oli vapaa. Ensimmäinen Minnan salonki kokoontui Maija Kauppisen kotona.