Suomalaisen Naisliiton kesäjuhla Hämeenlinnassa 2018

Kuvia kesäjuhlasta


Suomalainen Naisliitto elvytti 70 vuoden tauon jälkeen kesäjuhlaperinteensä ja kutsui kesäkuun toisena viikonloppuna jäsenensä Hämeenlinnaan. Juhlat alkoivat Militariassa, jonka pihalla Hämeenlinnan naisliittolaiset Arja Lankinen (vas.) ja Heli Eskolin toivottivat eri puolilta Suomea tulleet naiset tervetulleiksi. - Kuva: Leena Hietanen.


Myös tallinnalainen Eesti-Quinin puheenjohtaja Anne-Mari Rannamäe osallistui Naisliiton kesäjuhliin.  - Kuva: Leena Hietanen.


Kesäjuhlien lauantain ohjelmaan kuului opastettu kierros Museo Militariassa. Museomestari Ilkka Vahtokarin (kuvassa) lisäksi lotista kertoi Riitta Tiainen ja sotilaskotisisarista Kirsti Ikonen. - Kuva Leena Hietanen.


Kesäjuhlavieraat nauttivat kasvislounaan ja munkkikahvit Militarian tykkihallissa, jonka pöytiä peittivät valkoiset liinat ja koristivat kesäkukkakimput.Edessä Vaasan Suomalaisen Naisklubin jäseniä.  - Kuva: Leena Hietanen.


Kesäjuhlien ohjelmaan kuului myös bussikierros Hattulaan ja Aulangolle. Sen harvinaisimpia kohteita oli Parolan pronssileijona, ruotsalaisen Andreas Fornanderin vestämä patsas. Se pystytettiin vuonna 1868 sen kunniaksi, että keisari Aleksanteri II määräsi suomen kielen yhdenvertaiseksi ruotsin kanssa. Kuvassa vasemmalla Naisliiton puheenjohtaja Leena Ruusuvuori. - Kuva Leena Hietanen.


Bussikiertoajelun pysähtymiskohteisiin kuului myös Aulangon Ruusupaviljonki. Suun kostukkeeksi siellä oli tarjolla kuusenkerkkäjuomaa, korvia hemmotteli Eeva Kunnaksen huilumusiikkia ja silmien iloksi avautui paviljongin alapuolelle luonnonkukkaniitty. - Kuva. Leena Hietanen.



Naisliiton kunniapuheenjohtaja Aulangon näköalatornin juurella. Ylhäällä naiset ihailivat kansallista maisemaa ja kuulivat Sibelius-metsän suunnitelmista. - Kuva: Leena Hietanen.


Naisliiton kesäjuhlien teemana oli Hämeenlinna- naisten kaupunki. Aiheesta keskustelivat sosiaalineuvos Ritva Karinsalon johdolla Vekka-liikenteen toimitusjohtaja Karoliina Frank (puuttuu kuvasta), kaupungin ympäristöpäällikkö Heli Jutila (vas.), kaupungin valtuutettu, yrittäjä Helena Lehkonen, sivistys- ja hyvinvointijohtaja Päivi Raukko, Galleria-Koneen toiminnanjohtaja Sirpa Taulu, Militarian johtaja Miia-Leena Tiili ja lyseon rehtori Pieta Tukkimäki-Hildén. Oikealla paneelin avannut Naisliiton Naisliiton Hämeenlinnan yhdistyksen puheenjohtaja Maija Kauppinen. - Kuva: Leena Ruusuvuori


Kesäjuhlien toinen päivä alkoi venyttelyjumpalla Vanajan rannalla asahi-ohjaaja Kaarina Hauskalan (kesk.)johdolla. - Kuva. Leena Hietanen.


Kesäjuhlan toisena aamupäivänä naisliittolaiset keskustelivat ajankohtaisesta aiheesta Quo vadis Suomalainen Naisliitto kahden liiton hallituksen jäsenen, Ritva Karinsalon (vas,) ja Ritva Passiniemen, johdolla. Keskustelun ilmapiiriä sähköisti kysymys, pitäisikö Naisliiton korostaa olevansa feministinen naisasialiike. Sen lopuksi puheenjohtaja Leena Ruusuvuori muistutti, että Naisliiton kuuluu naisasiajärjestönä ottaa naisasian moninaisuus ja laajuus huomioon. - Kuva: Leena Hietanen.


Naisliiton keäsjuhlien päätteeksi naisliittolaiset tutustuivat Hämeenlinnaan ja sen kulttuurikohteisiin: Taidemuseoon sekä Sibeliuksen syntymäkotiin ja puistoon, jota tässä esittelee Pentti Repo, Hämeenlinnan Naisliiton sihteerin Heli Eskolinin puoliso. - Kuva: Maija Kauppinen.


< Joulukuu 2018 >
Ma Ti Ke To Pe La Su
26272829300102
03040506070809
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31010203040506